Musiikkitreffit 2017

Tunnelmia MusiikkitreffeiltäLoppukesän Musiikkitreffit/Suomi 100 vuotta onnistui yli odotusten. Perinteeksi muodostuneet Musiikkitreffit houkuttelivat meille jo tutuiksi tulleita vierailijoitamme yhä uudelleen kanssamme juhlimaan musiikin juhlaa.
Perjantaina pidot alkoivatkin illalla loistavien muusikoiden musiikin tahtiin tanssien. Hieman mietitytti seuraavan päivän sää, joka tietysti vaikuttaisi ohjelmaan.
Onnistuneen ohjelman suunnittelusta yhteistyössä muusikoiden kanssa, yhdistyksemme kiittää Seppo ja Seija Kuvajaa. Lauantain juhla alkoi maukasta lihakeittoa nauttien ja sen jälkeen vuorossa olikin varsinaiset esitykset.
Suomi 100 vuotta esitys kokonaisuudessaan oli aito ja koskettava.
Seuraavaksi ohjelmassa oli muusikoiden kevyempi osuus ja kyllä siellä nauruhermoja kutkutti hauskat laulujen sanoitukset sekä pienet ”kömmähdykset” vain maustoivat esitykset.
Teemana musiikkia vuosilta 1930....2000 luvulta ohjelmanumeroon oli myös saatu heittäytyjiä.
Jännitettiin, mutta selvittiin.
Päiväjuhlan jälkeen tietenkin saunottiin ja vielä porukalla kerrattiin onnistuneita ja hauskoja esityksiä.
Lämmin tunnelma jatkui lauantai-iltana karaoken tahtiin laulaen ja tanssien. Suomi 100 vuotta näkyi karaoke-illassa tyylikkainä asuina. Charmia ja karismaa sekä teeman mukaisia ihania asuja.
Kaiken kaikkiaan lämmöllä ja ilolla saa taas muistella näitä treffejä.
Tämä kesä on myös siinä mielessä jäänyt mieleen, että alueellamme on käynyt paljon innokkaita ja loistavia karaokelaulajia mm. karavaanareiden kuluvan vuoden vauhdikas ja iloinen tangokuningatar Kirsi Ukkonen. Toivotaan, että karaoken suosio pysyy ainakin ennallaan.
Kiitokset treffien järjestäjille, esiintyjille sekä mahtavalle yleisölle. Järjestäjät ja esiintyjät tarvitsevat aina yleisön!
Valotreffeillä nähdään ja heittäydytään silloinkin, kun on alkuun päästy.
Terveisin Marra ja Matias
Treffipalkinnon arvonnassa soittimen voitti Anja Häkämies
Arpajaisten pääpalkinnon arvonnassa mikron voitti Hillevi Sipiläinen